Lajittelun lähtökohtana ovat:
Jätteen laatu
Vaaraominaisuus
Olomuoto
Seuraavat aineet on aina lajiteltava
- Syttyvät aineet
- Hapot, epäorgaaniset ja orgaaniset erikseen
- Emäkset
- Hapettavat aineet
- Aineet, jotka voivat syttyä itsestään
- Myrkylliset aineet
- Lääkkeet
- Torjunta-aineet
- Akut
- Paristot
- Loisteputket
- Käytetyt voiteluöljyt
- Öljypitoiset jätteet
- Tunnistamattomat jätteet
Ongelmajätteiden kuljetus ja käsittely
Ongelmajätteet asettavat haitallisuutensa vuoksi erityisiä vaatimuksia jätteen kuljetukselle ja käsittelylle. Teollisuudessa syntyneiden ongelmajätteiden jätehuollon järjestäminen on ensisijaisesti jätteen haltijan velvollisuus.
- Jätteet on pakattava siten, että niistä ei aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, ja että niille voidaan järjestää asianmukainen jätehuolto.
- Vaarallisia aineita kuljettavan ajoneuvon kuljettajalla tulee olla erityinen ajolupa ja säiliöajoneuvot tulee olla erikseen vaarallisten aineiden kuljetuksiin hyväksyttyjä.
Ongelmajätteet kuuluvat kuljetuslainsäädännön kannalta lähes aina vaarallisiin aineisiin. Vaarallisten aineiden kuljetusta (VAK) on säädelty lailla ja asetuksilla sekä liikenneministeriön päätöksillä.
Ongelmajäte tai muu aine kuuluu em. kuljetussäädösten alaisuuteen, jos se räjähdys-, palo- tai säteilyvaaran, myrkyllisyyden tai syövyttävyyden vuoksi saattaa aiheuttaa vahinkoa ihmiselle, ympäristölle tai omaisuudelle.
VAK-kuljetusten ulkopuolelle jäävät muun muassa leikkuunesteet, käytetyt valokuvauskemikaalit, kirkkaat käytetyt voiteluöljyt ja kiinteät öljyiset jätteet sekä loisteputket.
Pakkaaminen ja astiat
- Ongelmajätteen tuottajan on huolehdittava jätteen asianmukaisesta pakkaamisesta, merkitsemisestä sekä säilyttämisestä.
- Keräysastioiksi ovat parhaita aineiden alkuperäiset astiat. Astiaan tulee merkitä, että kyseessä on jäte.
- Pakkausten tulee olla tiiviisti suljettavia ja niiden tulee kestää jätteen kuljetus ja varastointi.
- Pakkauksia valittaessa ja pakattaessa on otettava huomioon aineiden vaikutukset ja lämpölaajeneminen.
Vastuun siirtyminen
Jätteen haltija vastaa kaikista jätteisiinsä kohdistuvista toimista kunnes jäte on asianmukaisesti käsitelty tai luovutettu eteenpäin ongelmajätteiden keräykseen erikoistuneelle jätteen kuljettajalle, jolla on ympäristölupa kyseisten ongelmajätteiden vastaanottoon ja käsittelyyn. Siirrossa tarvitaan erilaisia lakisääteisiä asiakirjoja kuten
- Siirtoasiakirja
- Rahtikirja
- Turvaohjekortti
- VAK/ADR ajolupa
- Jätteen varastoinnin turvaetiketti